"Einoo, Esmeralda, Epistöö!!!"

Sillä tavalla isälläni oli tapana huutaa minua, kun olin pieni. Noista kolmesta vain Eino tuli jäädäkseen ja nykyään sitä kuulee useammin kuin kastenimeäni. Toistaiseksi kukaan ei ole kuitenkaan erehtynyt luulemaan minua pojaksi, ellei lasketa erästä kertaa  partioleirillä. (No, minulla oli silloin pipo päässä ja niin topatut vaatteet, ettei kukaan olisi voinut nähdä muotojani) Erityisen huvittavaa on nähdä vastapuolen ilme, kun esittelen itseni kyseisellä nimellä. Aikanaan kaikki kuitenkin tottuvat, kuten ihmisten tapana on.

Pienenä olin kieltämättä melkoinen poikatyttö. En suostunut ennen viidettä luokkaa käyttämään farkkuja koulussa ja ajelin paljon mieluummin poikien kanssa mopoilla ympäri metsiä, kuin leikin tyttöjen kanssa barbeilla. Karsastin Prinsessa Ruususta ja muita satuja, joissa tytöt joutuvat pelastettavan kaunottaren rooliin, Mulan ja Pocahontas olivat enemmän mieleeni. Ja jos mennään vielä varhaisempaan aikaan, 3 vuotiaana kiipesin juhlamekko päällä koivuun ja kailotin koko pitäjälle haluavani olla poika. Identiteettini onneksi se vaihe meni kuitenkin ohi.

Siinä, raskaan miettimisen jälkeen en keksinyt muutakaan hyvää tapaa aloittaa blogin ylläpitäminen. Uskallan ehkä olla tyytyväinen. Tai en tiedä.

Loppuun vielä pieni kooste itsestäni:

-94

Viinirypäleet: nam

Irtokarkit: nam

Kesyrottia: löytyy

Partio: elämäntapa

Brokeback Mountain: Parasta, mikä on koskaan kohdannut valkokankaan.

Harry Potter, Taru sormusten herrasta, Artemis Fowl: <3

Twilight: BUU!

Eino kiittää ja kuittaa.